Tutustuin vanhempainnetti - sivustoon. Siellä oli laajasti ohjeita ja neuvoja liittyen lapsiin ja mediaan. Olen joskus nuorempana käyttänyt kuvaketta ja irc-galleriaa. Niiden hyvä puoli on se, että kavereihin saa yhteyden. Tosin facebook on syrjäyttänyt ne nykyään siltä osin. Kuvagallerioissa voi lähinnä kurkkia muiden kuvia ja kommentoida niitä. Irc-galleria on tarkoitettu nuorille käyttäjille, eikä siellä esiinny niin seksuaalissävytteisiä kuvia kuin kuvakkeessa. Kuvakkeen etusivulla on kohta suosituimmat. Sitä klikkaamalla näkee päivän suosituimmat kuvat niin pojilta kuin tytöiltä. Kuvia katsellessa on pakko todeta, että ne ovat todella rohkeita. Tietysti osa käyttäjistä on jo täysi-ikäisiä, joten heillä on oikeus julkaista itsestään sellaisia kuvia kuin haluavat. Kuvakkeen käyttäjissä on kuitenkin paljon ala-ikäisiä, joten siinä mielessä kuvien laatu on hieman epäilyttävää. Ala-ikäisen kuvia saattavat komentoida myös hyvinkin vanhat ihmiset. Puhutaan siis esim. alaikäisen tytön kuvista ja kommentoija on 40-vuotias mies. Tällöin voidaan pohtia kommentoijan motiiveja, sekä sitä, mitä hän ylipäätään hakee kyseisestä palvelusta.
Vanhempainilloissa on varmasti syytä mainita kyseisistä palveluista, koska ne ovat facebookin ohella nuorten suosiossa. Mielestäni erityisesti tulisi mainita siitä, että kuvagallerioissa liikkuu hyvinkin paljasavia kuvia. Vanhempien tulisi muistuttaa nuorille, että nettiin laitettuja kuvia ei saa sieltä enää pois. Järjenkäyttö siis kunniaan.
No comments:
Post a Comment