Friday, September 30, 2011
4. Tekijänoikeudet
Opettajan on oltava tarkkana tekinjänoikeusasioissa. Eri pykäliä ja säädöksiä on valtava määrä ja opettaja on aina vastuussa tunneilla esittämästään materiaaleista. Varsinkin musiikin ja videoiden kanssa on oltava tarkkana. Tuntien suunnittelu on tässä avuksi. Opettaja huomaa vastaan tulevan tilanteen. Tällöin hänellä on mahdollisuus tarkistaa tekijänoikeusasiat ennen tuntia. Tarkastamisen hän voi valita tunnille sellasita materiaalia, jota saa esittää. Opettajan on mielestäni turha vedota siihen, että hän ei tiennyt, että materiaalia ei saa esittää tunnilla. Säädökset ovat kuitenkin helposti löydettävissä. Yleensä myös puhutaan samoista palveluista, kuten spotify ja youtube. Tekijänoikeudet vaativat opettajalta tarkkaavaisuutta ja oma-aloitteisuutta.
3. Facebook
Facebook oli aluksi hyvin mielenkiintoinen palvelu. Kaikki kaverit löytyivät sieltä melko nopeasti. Lisäksi sai helposti yhteyden sellaisiin kavereihin, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan. Facebook oli aluksi lähinnä yhteydenpitoväline. Nykyään ihmiset päivittelevät sinne lähes kaiken mikä jollain tavalla liittyy heidän elämäänsä. Itse olen pikkuhiljaa kyllästynyt koko palveluun, koska se alkaa tuntua lähes rasittavalta.
Facebook on hyvä kanava jakaa tietoa. Lähes kaikki koulukaverit ovat siellä, joten tiedonkulku on nopeaa. Mielestäni facebook ei silti ole tarkoitettu kouluyhteisöjen käyttöön. Varsinkaan ala-asteella kaikilla ei ole konetta, eikä edes lupaa kirjautua palveluun. Facebook on tarkoitettu yksityisille käyttäjille, joten ainakin tiedonvälitykseen koululla pitää olla oma kanavansa, esim. koOn opettajan oma valinta haluaako hän hyväksyä oppilaansa kavereikseen facebookissa. Kuten jo sanoin, facebook on tarkoitettu yksityisille ihmisille. Lasten silmissä opettaja voi ollap lajon muutakin, joten opettajan on hyvä miettiä tarkkaan oppilaiden kaveripyyntöjä. Oppilaat kuitenkin seuraavat tarkasti opettajan facebook päivityksiä ja sen käyttöä. Jälleen kerran maalaisjärki ratkaisee.

1. Kuvagalleriat
Tutustuin vanhempainnetti - sivustoon. Siellä oli laajasti ohjeita ja neuvoja liittyen lapsiin ja mediaan. Olen joskus nuorempana käyttänyt kuvaketta ja irc-galleriaa. Niiden hyvä puoli on se, että kavereihin saa yhteyden. Tosin facebook on syrjäyttänyt ne nykyään siltä osin. Kuvagallerioissa voi lähinnä kurkkia muiden kuvia ja kommentoida niitä. Irc-galleria on tarkoitettu nuorille käyttäjille, eikä siellä esiinny niin seksuaalissävytteisiä kuvia kuin kuvakkeessa. Kuvakkeen etusivulla on kohta suosituimmat. Sitä klikkaamalla näkee päivän suosituimmat kuvat niin pojilta kuin tytöiltä. Kuvia katsellessa on pakko todeta, että ne ovat todella rohkeita. Tietysti osa käyttäjistä on jo täysi-ikäisiä, joten heillä on oikeus julkaista itsestään sellaisia kuvia kuin haluavat. Kuvakkeen käyttäjissä on kuitenkin paljon ala-ikäisiä, joten siinä mielessä kuvien laatu on hieman epäilyttävää. Ala-ikäisen kuvia saattavat komentoida myös hyvinkin vanhat ihmiset. Puhutaan siis esim. alaikäisen tytön kuvista ja kommentoija on 40-vuotias mies. Tällöin voidaan pohtia kommentoijan motiiveja, sekä sitä, mitä hän ylipäätään hakee kyseisestä palvelusta.
Vanhempainilloissa on varmasti syytä mainita kyseisistä palveluista, koska ne ovat facebookin ohella nuorten suosiossa. Mielestäni erityisesti tulisi mainita siitä, että kuvagallerioissa liikkuu hyvinkin paljasavia kuvia. Vanhempien tulisi muistuttaa nuorille, että nettiin laitettuja kuvia ei saa sieltä enää pois. Järjenkäyttö siis kunniaan.

Tuesday, September 27, 2011
Subscribe to:
Comments (Atom)